Kiltti sanoit puhelimen säröäänin. Kilttimies. Tottakai, leijumassa, rakastamassa, koko kosketuksellani . Kiltti? Niin, rakastellessa, sanassa herkkä, sivellen kantapäitäsi ja suudellen pois arven.

Niin minäkin luulin. Että olin kiltti.

Menetyksessä, kivussa, rakkaudettomassa, kylmän viima  ja silmiesi sametin läpinäkymättömyys.

Välinpitämättömyys, raastinrautana iholla, lihassa, villtäen aamunhetket riekaleiksi, yksinäisen palasiksi ja sen polte.

Tuli kehossani, sormenpäissä, hiuksissa ja kynsien keratiinissa. Voi jos olisi, voi jos pystyisin , kiiltävään kitiinikuoren, jäävuoreen, alle, jonnekin kätkemään kaipauksen harmaankaihin!

Sen joka sokeaksi tekee, ja näkymättömäksi, vain ikävän ja sille pimeän lohdun.

Kiltti? En enää, en kykene, en kyyneleinä vaan kyynä, ihoni tulen huudan vihana tuuleen, satutan, revin riekaleiksi, samanlaisiksi, paloiksi palaneiksi kuin hiiliksi kaiken kauniin. Vasta sitten rauha. Onko? Olenko sitten kiltti?