Minä olen elänyt akvaariossa, lasitalossa, kivenheiton päässä elämäni sirpaleista

Suojana vain pullot, tyhjät, tyhmät rivit, suussa vain etikan maku elämästä

Olen kiivennyt pitkin lasivuoren seinää, luullut saavuttavani, tuntenut tukehtuvani

En löytänyt vuoren huippua, vain pullon suun, liian ahtaan minulle kulkea

Olen ollut vankilassa, tyrmässä, pyöreässä, välillä nelikulmaisessa

Ja uskotko, lasinen seinä on muuriakin vahvempi, kestossaan betonia, rautaa vanhempi

Pahempi kuin ruumiin kuolema on antaa sielun hukkua, tuntea tyhmentyvänsä,

Tyhjentyvänsä, tunteista, ajatuksista ja vain nukkua.

Niin, ymmärrätkö, tunteita pakenin, tehokkaasti, niille ei ole siltaa yli koskenkorvaisen kosken, ei ole jäätietä yli jäätymättömän järven.

Aamun auringossa ei ollut voimaa, ei alkua, vain lamauttavaa pelkoa

Laskuveden aikaan paljastuvat ruumiit ja muta, antakaa minun nukkua, antakaa hukkua!

Pullot. Tyhjät rivit, arkkuja ajatusten ja tekemättömien töiden, muistoja elämästä jota en elänyt