Miksi minä kirjoittaisin mitään siitä, miksi pohtisin ketään, sinuakaan, toisesta maailmasta.

En enää kaipaa kosketustasi, en edes kaipaustasi. Olen niin läpikäyty, kyllästynyt.

Unohtumattomaksi luulin unta, kosketusta, mielen vaskeksi taottua, sieluun pakotettua, niin ja sitä tuulta.

Se unieni tuuli, se ei  varasta ajatuksiani, eikä herätä öisin

Ei edes vihaani, tai puutettani, ei mitään, ei yhtään mitään.

Kuin vesipisara tuulilasista, jälkeä jättämättä, pyyhkäistynä.

Eilisenä.