Kuusen varjoissa, oksissa mustikan marjoissa, tuulen pidättäessä sumun haamu lähdelammesta ja auringon aamusiri.

Haapa havisuttaa keltaisena kesän väri sydämessä, aina liian vähän, aina liian lyhyt, aina liian kylmä.

Keskeneräinen. Mielenkiintoinen, huomaathan, kesken, ja eräinen kuin metsä ja nuotiotuli, turkis, koiran haukku ja kolmesataavuotiaat miehet jo kuolleet käyvät ansapolkujansa

Keskeneräinen. Aina, liian lyhyt, liian köyhä, liian raskas.

Minäkin. Kai polkujani kuoltuani kuljeskelen.

Tietämättä. Ymmärtämättä. Ei ole sellaista kuin keskeneräinen.