Talvinen aamu, pakkasen kuivattaman lumen kimallus.

Aamun ensimmäinen sarastus käy sylipainiin yön kanssa,

taistellen, rakastellen maailmasta.

Huurteisen kuusen kuve, kylmän kosketus, muisto menneen, suven

Sinun kosketuksesi kaipuu.

Se sattuu enemmän kuin yllättäen annettu isku.

"Näin on paras".

Olla viisas. Ei viha, ei rakas. Ei mustasukkainen, ei itke

Ei huuda, ei syytä. Ei lupaa olla syyllinen.

Viimeisen hetken hämäryys, kylmän harmaa todellisuus.

Se paljastaa varjojen kätkemän surun.Ilman mystiikkaa, ilman kaihoa.

Rikki reväistyn valheen hupun. Katson itseäni näkemättä.

Olla yksin, itsensäkin hylkäämänä.