Joka aamu, joka vihreän sametin peittävä ilta.
Päivä, viikko, sekuntien ajan retki minä odotan.
Kasken, keskellä kulon, vartioin piilossa kytevää, turpeessa kipinää
Aamuvirin nostattamana taas tuhkan pölyisen kankaan tulen
Sitä minä odotan.
Sammuvaksi, sateen painamaksi aamun pakkasen jään alle
Tukehtuneena viimeinen kipinä.
Vain kuultona kylmän pinnan, jääkukkana muisto
Tulesta ja tuulesta
Kivusta ja rakkaudesta.
En koskaan kulonvartija
Koe enkä enää näe tuulen tuhka merestä
Sitä kauneutta kuuseen tulen
Paukahdellessa, kipinöinä sinkoavan sulan
Tulivuorena sisälläni, odottaen kosketustasi.
En koskaan.
Hyvä.
Kommentit