Joka aamu, joka vihreän sametin peittävä ilta.

Päivä, viikko, sekuntien ajan retki minä odotan.

Kasken, keskellä kulon, vartioin piilossa kytevää, turpeessa kipinää

Aamuvirin nostattamana taas tuhkan pölyisen kankaan tulen

Sitä minä odotan.

Sammuvaksi, sateen painamaksi aamun pakkasen jään alle

Tukehtuneena viimeinen kipinä.

Vain kuultona kylmän pinnan, jääkukkana muisto

Tulesta ja tuulesta

Kivusta ja rakkaudesta.

En koskaan kulonvartija

Koe enkä enää näe tuulen tuhka merestä

Sitä kauneutta kuuseen tulen

Paukahdellessa, kipinöinä sinkoavan sulan

Tulivuorena sisälläni, odottaen kosketustasi.

En koskaan.

Hyvä.