Kuussa, auringossa, maassa ja taivaissa minä olen henkenä lentävänä

Lentosiipisenä, tai maassa makaamassa, mattona polku sammalena

Heinänä lumen alta.

Ruokona, puuna, ruohona, tuulessa taipuvana, taittuvana vain sana

Niin, tai Hymy.

Hampaittesi, silmiesi anatomia, mikä siinä niin eri, niin sinulle omainen?

Miksi minä, niin antautuvainen, haavoittuvainen tai pehmeää juurta, vastassaan myrsky tai kallion kova,siksi myötää, toivoo?

Vaikka minulta vaatisit, haavoittaisit, löisit, tai vain rumaksi muuttuisit, en näkisi muuta, vain sen silmien anatomian, hampaiden kiilteen, päivänvalon,siis sinut, ja Hymyn.