Ohuet säröt risteävät

Lankoja, vaaleita, aukeamattomia

Jälkeen iskujen

Seison, seisot, särkymätön

 Vain nuo viivat, piirtävät viisaat

 Kertovat

Jään. lasin, tai lasitetun lasitetun pinnan

Niin, siitä maksoin minäkin hinnan

Silti seison, odottaen, peläten sitä liikahdusta

Sanaa tai ajatusta

Joka saa kaiken kaatumaan

Kysyit miksi vihasin, vastasinkin, en minä, Sinun vihasi

Peilinä, heijastuksina pinnasta kylmä vimma

-Älä valehtele, vaikka rakastinkin, en ollut tyhmä

Enkä viisanakaan kylmä

Etkö voisi, etkö unohtaisi, et enää löisi

Et murtaisi kaarta kivisen triumfin

Sitä siltaa joka minua kantaa

Sinä: Periaatteesta, aina voittajana, nöyrtymättömänä,

Niin. Muista, viimeinen lyöntisi, se jolla luulet voittavasi

Sinäkin maksat siitä hinnan

 

-En epäile, sen varmasti maksat, kantaa jaksat ja unohdat

Sillä mielettömillä, tyhmyreillä tai sydämettömillä ei ole muuta, vain varaa.

Sillä pienisieluisilla, itsekkäillä ja valehtelijoilla, ei ajatusta, ei tunnetta, vain helmiäiskuori ja soraa.