Kaksitoista käsijalkaa, pienentynyttä, pinttynyttä variksensaapasta rapakossa

Sotkemassa ajatusta ja kuvatusta, kasvoja savivedestä. Aurinkoista, kylmänviimat, metsänrajassa pohjan viiva, lumi matkalla unelmiin! Pois, pois, se vain soi, kiireesti, juoksuista, uomista, avo-ojista!

Minkä tähti toi, valo soi, korviin ja niistä pois. Sanoivat vanhaksi, et kuule, et voi.

Ei minun tarvitse kuulla sydämen ääntä, ei kohista koskissa vetenä! Ei minun tarvitse tuntea rakkautta, tai häntä, ei ilmaa kasvoja kaltaisten! Ei minun tarvitse haistaa kesän tulevan, tai maistaa sävyjä valon ja veen!

Riittää kun muistan. Niin, muistan. Silloin kuulen, tunnen, haistan ja maistan, ja ehkä, jos vanhaksi saan ,  näen.