Miljoonia vuosia sitten se geeneihini kai kirjoitettu;

Odotettu, elämän loppu. Miksi sinä ruumiini, elämän kuihduttava, yhä jatkat, etkö voisi jo asettua?  Valmista taulua, tai runoa, ei siitä enää taikaa, ei niitä tekijä kaipaa!

Minun on nyt niin hyvä olla. En jaksa, en usko, nouseviin aurinkoihin, keltaisiin päiviin niin, ja niihin sinisiin öihin.

 Aika on mennyt, siis ehkä seuraan, läpi sen peilin, avaten tiet, rinnakkain juoksevat, toisensa lopussa saavuttavat, yhtyvät, tyhjentyvät

Jonnekin, sanovat, jostakin, pakenevat;

Ei kumpaakaan! vain hiljaa hämärän yön tuntu, kosketus sametin, kylmän entäs kipu?Niin, se katoaa, ajatusten, hengityksen, kosketuksen virtaa; Sillalla, sillalla Dol´ores, hän jo odottaa.