Joskus, oikein kun väsyy, unohtuu, ajatus, elämän virta

Joskus, kun ei jaksa, nostaa peistä, ei ihmisen rinnalla seistä.Syyllisyyttä? Niin, tottakai, sitäkin, mutta enne muuta se vapaus, se huuma!

Ei minun tarvitse ihmistä pelastaa, on kai niitä muitakin, sellaisia, jotka ihmisen muistaa, tuntee kivun, sen kosketuksen; sydän liian lähellä pintaa! Ei minun tarvitse, olen jo niin paljon tehnyt, noussut, lähtenyt palannut, sisältä palanut, huutanut auki lihasta haavan ja saanut; niin, mitä saanut?

 vastaan valta ja ihminen, kuule: Et arvaa, kumpi tärkeämpi sille, joka puolustajaksi valittu on niille, jotka yksin ei jaksa, sortuu seisomasta.

Tämä kirottu viisaus kai suurin tyhjyys, tämä kirottu totuus se suurin valhe, tämä kirottu siunaus!

Ei enää minulle, ei enää minulle! Nyt riittää tämä tie, nämä salien kaaret, nyt joudan muuhun kuin puheiden parret, en nostaa jaksa voimaa puolesta heikon, siis et sinäkään, ystäväni, voi vaatia; puolestain seiso!