Vapisevien käsieni läpi värähtelynä sieluni matala lento
Vain yksi luku elämäni kirjossa, matossa, polun syksy ja puusta lehdet
Leijailevat, veden painosta vain enää lyhyen aikaa.
Taas tämä tuska, tämä sietämätön, paikallaan olemattomissa, kykenemättä liikkumaan tai edes koskettamaan tienviittaa.
Kuin katupora tai paikallaan jyrisevä maantiivistäjä hakkaan sieluni kovaksi
ehkä sitten helpommin, uppoamatta läpi vuodenaikojen, päivien hetkien toivomatta
Marrasta tai tammikuun yötä.
Jos seuraava askelmerkki olisi lähempänä kuin tuo peili jonka läpi kulkevan tiedän, myös itseni, särkyvän.
Olisi helpomipi olla ottamatta, ostamatta seuraava merkkiä, vain vaipua paikalleen ja kadota
Olla muistamatta, muistelematta kenenkään tai oma mieli
Valon lävitseni, sen tahdon ja tuulen hengen, mitään koskematta huomaamatta edes olleeni elävä tai edes kuolleen sielu
Kommentit