En tiedä, jaksanko, käydä läpi, kohdata. Tiedätkö, tänään kävin katsomassa sitä metsää.

Kaiken muuttuessa maailmassa, tunne, sen ikävä, muuttumaton, uupumaton, minut väsyttää.

En ole enää nuori, en ori, en voimaa täynnä, kaikki se on jo ohi.

En tiedä mitä siellä halusin. Tai arvaan, en mitään, vain sen aamun savun, peitetyn ajan tajun.

Kai jonkinlaisessa pyörässä ei ainakaan kronologisessa.

Matkustan halki ajan, elämässä,

Kohdakoissa, kuusikoissa, metsän keskellä hetki. Et muista?

Poltin runoni, rakkauteni, kylvin tuhkan kuusen juuren, kasvamaan, elämään, todistamaan.

Ja kasvoihan se. Antamatta mitään, edes unohtaa. Et usko, ystäväni, et usko, nyt väsyttää.